Helena tapaa yöllä nuhruisessa kapakassa pienen tytön, jonka isä kerää kaljarahansa laulattamalla tyttöä ryyppykavereilleen. Helena säälii tyttöä ja auttaa häntä esiintymään. Tyttö kiintyy pelastajaansa ja lähtee seuraamaan Helenaa. Koko yön Helena pakenee outoa tyttöä tämän päivän Helsingin öisillä kaduilla. Tyttö löytää hänet aina, kunnes Helena ymmärtää, että itse asiassa hän pakenee omaa itseään. Tyttö on hänen peilinään ja hän muistaa pienen Helenan, joka myös hylättiin ja jota käytettiin hyväksi.
Kaksoissisaret Helena ja Irene syntyvät Helsingissä toisen maailmansodan lopun aikaan. Muutaman kuukauden kuluttua heidän äitinsä Sirkka jättää tytöt isoäidin, vanhan kommunistin huostaan ja pakenee itse saksalaisen sotilaan mukana Keski-Eurooppaan. Isoäiti kutsuu tyttöjä Vladimiriksi ja Iljitsiksi, esikuvansa Leninin mukaan. Pienestä pitäen Irene on kaunis ja ihailtu ja Helena seisoo syrjässä. Elämä isoäidin ja kommunististen oppien suojassa päättyy isoäidin äkilliseen kuolemaan.
Kahdeksanvuotiaina tytöt joutuvat lastenkotiin. Siellä he rakentavat yhteisen maailman, joka sulkee ulkopuolelleen kaikki muut. He ovat kuin yhden ihmisen kaksi puolikasta. Tämä symbioottinen rakkaus seuraa heitä läpi elämän.
Eräänä syksyn koleana päivänä äiti Sirkka ilmestyy lastenkodin pihalle. Hänen mukanaan on Ramon, espanjalainen trapetsitaiteilija. Helena katsoo, miten Ramon taivuttelee notkeaa ja kaunista Ireneä. Ramon haluaa vain Irenen sirkukseen. Orpokodin johtajatar pakottaa kuitenkin heidät ottamaan myös Helenan.
Keski-Euroopan sirkuskiertueilla Ramon kouluttaa vastentahtoista Ireneä. Hänestä tulee sirkuksen trapetsitähti. Sirkka palvoo Ireneä. Hän opettaa Helenalle, että elämässä on lahjakkaita ja palvelijoita ja että Helenan tehtävänä on kasvaa hyväksi sisarensa palvelijaksi. Samalla tavalla äiti on menestynyt palvelemalla lahjakkaita miehiä. Helena nöyrtyy päivisin, mutta illan hiljaisuudessa tytöt palaavat keskinäiseen hellyyden maailmaan, jonne äidilläkään ei ole pääsyä.
Kova työ väsyttää Irenen nopeasti. Hän putoaa korkeuksista. Hän ei kuitenkaan loukkaa itseään, mutta hänen mielensä on haavoittunut. Irene ei enää puhu eikä halua käyttää jalkojaan. Elämme 50-luvun puoliväliä ja sirkusseurue on saapunut Unkariin. Äiti ja hänen tyttärensä ovat käyneet Ramonille hyödyttömiksi ja Ramon katoaa Unkarin kommunismin vastaisen kansannousun kaaokseen. Sirkka turvautuu vanhaan keinoon, käyttää hyväkseen venäläistä upseeria ja hankkiutuu junalla kohti Suomea.
Junassa Helena paljastaa, että hän on salaa opetellut tulennielijän taidot. Ensimmäisen kerran hän saa osakseen äidin ihailua. Kolmistaan he kiertävät pohjois-Suomen työmaita ränsistyneellä bussilla. Helena syöksee tulta ja äiti ja Irene avustavat. Ahneet ja humalaiset katseet tuijottavat Helenan nyt naiseksi kypsynyttä puolialastonta vartaloa. Erään näytöksen jälkeen, tytöt löytävät äidin jälleen makaamasta vanhan kulkujätkän kanssa. Irenelle tämä elämän loputon tunkkaisuus on liikaa. Hän juoksee metsään ja kohti keväisen joen jään alla virtaavaa mustaa vettä. Helena pelastaa hänet. Hän on saanut kannettavakseen sekä sisarensa että äitinsä. Elämä erottaa kuitenkin lopulta heidät kaikki toisistaan.
Tämän päivän Helsingin yössä Helena on lakannut pakenemasta tuntematonta tyttöä. Nyt Helena seuraa tyttöä. Helena on katsonut menneeseen, lakannut vihaamasta itseään ja haluaa nyt ensimmäistä kertaa ottaa vapaaehtoisesti vastuuta toisesta ihmisestä.
