Nimet marmoritaulussa

Ensimmäinen maailmansota on päättynyt. Venäjän ja Saksan keisarikunnat ovat hajonneet, Neuvostoliitto on perustettu ja Viro on itsenäistynyt. Marraskuussa 1918 puna-armeija hyökkää Viroon rauhanomaisista puheistaan huolimatta.

Viron hallitus julistaa yleisen liikekannallepanon, mutta turhaan. Kutsutut eivät astu riviin. Armeija joudutaan kokoamaan vapaaehtoisista; vanhuksista, lapsista ja omasta kansalaissodastaan toipuvista suomalaisista. Viro on sekasorron vallassa. Pakenevat siviilit, etenevä puna-armeija, virolaiset punakaartit ja Venäjän keisarikunnan armeijasta hajonneet sotilasjoukkiot vaeltavat kodittomina pitkin maata. Jokainen yrittää löytää paikkansa. Köyhän perheen poika Ahas kamppailee omantuntonsa kanssa. Seuratako vanhempaa veljeään punakaartiin, ollako kotona vanhempien turvana vai taistellako koulutovereidensa rinnalla hallituksen joukoissa?

Kun koulutoverit liittyvät armeijaan, Ahas jää kotiin. Pian hän joutuu hallituksen kannattajia metsästävän punakaartin mielivallan kohteeksi. Koulunsa univormuun pukeutunut Ahas vangitaan muiden joukossa ja hän kohtaa nuoren porvaristytön Martan. Hallituksen joukkoihin pyrkivä suomalainen vapaaehtoisupseeri Sulo Kallio (Peter Franzén) vapauttaa Martan ja Ahaksen ja pakenee heidän kanssaan. Pakomatkan aikana Ahas valitsee puolensa, hän päättää seurata koulutovereitaan rintamalle hallituksen joukkoihin. Sota kasvattaa Ahasta tovereineen kohti aikuisuutta – katkerien yllätysten kautta. Kun sota päättyy, kaikki on toisin. Jokainen on saanut kohtalonsa mukaisesti: vapauden, rakkauden tai nimensä marmoritauluun.

2002

Elmo Nüganen

Kristian Taska, OÜ Taska Productions, Viro

Elmo Nüganen, Kristian Taska. Käsikirjoitus perustuu Albert Kivikasin romaaniin

Priit Voigemast, Hele Kore, Indrek Sammul, Alo Korve, Bert Raudsep

Sergei Astakhov