1944

Vuonna 1944 Viron kansa oli jakaantunut kahtia, sillä virolaisia miehiä oli sodan aikana pakkovärvätty niin Neuvostoliiton kuin Saksankin joukkoihin. Kun puna-armeija onnistuu vuonna 1944 murtamaan saksalaisten puolustuslinjan Sinisillä vuorilla Narvassa, virolaiset sotilaat huomaavat taistelevansa omia maamiehiään vastaan. Riippumatta siitä, voittaako Saksa vai Neuvostoliitto sodan, Viro häviää varmasti.

Kansainvälisesti menestynyt ja Virossa ennätykselliset katsojaluvut kerännyt näyttävä sotaelokuva kertoo tarinan vaietusta historiasta. Elokuva on herättänyt laajaa keskustelua myös Venäjällä, jossa sitä peilataan tämän päivän tapahtumiin. Suomenkin historia olisi voinut olla hyvin erilainen, mikäli taistelu Viron Sinisillä vuorilla olisi päättynyt toisin; on sanottu, että vuoden 1944 Kannaksen torjuntavoitto olisi muuttunut taisteluksi Helsinkiin maihinnousevaa puna-armeijaa vastaan, mikäli virolaiset eivät olisi niin sinnikkäästi taistelleet veli veljeään vastaan Sinisillä vuorilla.

Elokuvan on ohjannut Elmo Nüganen ja käsikirjoittanut Leo Kunnas ja sen ovat tuottaneet Ilkka Matila (MRP Matila Röhr Productions) ja Kristian Taska (Taska Film).

2015

Elmo Nüganen

Ilkka Matila, Kristian Taska

Leo Kunnas

Märt Pius, Maiken Schmidt, Kristjan Üksküla, Marko Leht, Kristjan Sarv, Kaspar Velberg, Mait Malmsten, Priit Pius, Pääru Oja, Ain Mäeots, Magnús Mariuson, Rain Simmul, Gert Raudsep, Anne Reemann, Kristo Viiding Tuotanto: Kristian Taska ja Ilkka Matila / MRP Matila Röhr Productions

Rein Kotov, Mart Taniel