Paratiisi

Paratiisi on MRP Matila Röhr Productions Oy:n, Ylen ja Mediapron suomalais-espanjalaisena yhteistuotantona toteutettu draamasarja, joka sai ensi-iltansa tammikuussa 2020.

Vahvasti kontrasteihin nojaava kahdeksanosainen Paratiisi sai tv-ensi-iltansa tammikuussa 2020. Sarja kuvattiin kylmässä ja pimeässä Oulussa sekä Fuengirolassa, Espanjan aurinkorannikolla, joka on noin 15 000 suomalaisen koti ympäri vuoden. Keskeisenä teemana ovat muistot, niistä kiinni pitäminen ja niitä pakeneminen.

 

Riitta Havukainen näyttelee pääosaa, 60-vuotiasta oululaista rikosetsivää Hilkkaa, joka lähtee viimeiselle työkeikalleen Espanjan aurinkorannikolle selvittämään kadonneen suomalaisperheen mysteeriä. Espanjassa Hilkka törmää epäilyttävissä olosuhteissa kuolleiden eläkeläisten tapauksiin. Riitta Havukainen on tunnettu suomalainen näyttelijä, joka on ollut mukana mm. Fakta homma (1987) sekä Harjunpää ja heimolaiset (1995). Havukaisen rinnalla, toisessa pääosassa, nähdään sekä tv:stä että elokuvista tunnettu espanjalainen näyttelijä Fran Perea. Hän on ollut mukana tv-sarjoissa, kuten Luna, B&B ja La Sonata del Silencio. Hän on näytellyt myös elokuvissa, kuten Alex de la Iglesian ohjaamassa Balada Triste de Trompeta ja Antonio Banderaksen ohjaamassa El Camino de los Ingleses. Fran Perea on Suomessakin melko tunnettu, sillä hän näytteli täällä hyvin suositussa Serranon perheessä, Marcos Serranoa. Muissa keskeisissä rooleissa nähdään Risto Tuorila, Armi Toivanen, Carl-Kristian Rundman, María Romero ja Oscar Zafra. Suomen lisäksi sarjassa puhutaan espanjaa ja englantia. Paradise on Costa del Soliin sijoittuva rikosdraama, jonka käsikirjoittaja on Matti Laine. Paratiisin on ohjannut  Marja Pyykkö.

2020

Marja Pyykkö

Marko Röhr, Tiina Pesonen, Suvi Mansnerus

Jarmo Lampela & David Troncoso

Matti Laine

Marko Röhr

Tiina Pesonen

Suvi Mansnerus

Ran Tellem, Bernat Elias, Laura Fdez. Espero, Javier Méndez

Jarmo Lampela

Riitta Havukainen, Fran Perea, María Romero, Risto Tuorila, Óscar Zafra, Carl-Christian Rundman, Armi toivanen

Heikki Färm